Victorian McGee's Punahilkka-kani – pehmolelu

Ah, tule lähemmäs, pikkuinen. Vielä lähemmäs. Kyllä, juuri siihen. Kerronpa sinulle tytöstä nimeltä Punahilkka. Ei siitä, jonka luulet tuntevasi, ei... Tämä Punahilkka ei kulje metsän läpi vain kerran. Hän kulkee sen uudestaan ja uudestaan, aina ajatellen, että ehkä tällä kertaa kaikki on toisin.

Hänellä on yhä huppu yllään, vaikka langat ovat väsyneitä ja punainen haalistunut siitä, mihin kyyneleet ja hampaat ovat koskettaneet. Kädessään hän kantaa luuta. Pientä luuta. Kukaan ei kysy, kenelle se kuului. Ja olalla roikkuu laukku, joka on muotoiltu sen suden pään mukaan, joka on tehnyt pesää hänen vatsassaan useammin kuin uskallamme laskea.

Näetkö, Punahilkka syötiin. Ei kerran, vaan monta kertaa. Hänet ommeltiin kokoon ja asetettiin takaisin polulleen, aina palaamassa mummolaan, aina kohtaamassa suden. Joka kerta luullen, että hän voisi muuttaa loppua. Mutta loput, no... ne ovat itsepäisiä.

Joskus mummo ei kilju. Joskus susi ei murise. Joskus hiljaisuus on pahempi kuin kumpikaan. Mutta aina verhot putoavat. Punahilkka kuolee. Mummo kuolee. Susikin kuolee, lopulta. Ja sitten, kuin mikään ei olisi merkinnyt mitään, he aloittavat alusta.

Se on kamala pieni tanssi, jonka he tekevät. Mutta se ei ole vailla merkitystä. Ei, ei lainkaan.

Sillä Punahilkka on oppinut yhden tai kaksi asiaa, ja ehkä hän voi auttaa sinua muistamaan. Hän tietää, että metsä on pimeä, mutta se on myös täynnä linnunlaulua. Hän tietää, että lämmin teekupponen mummon kanssa voi yhä maistua makealta, vaikka mummo ei olisikaan aivan oma itsensä. Ja hän tietää, vaikka susi nuoleskelee huuliaan, että on parempi tuntea pelkoa kuin olla tuntematta mitään.

Elämä, kultaseni, on täynnä kärsimystä. Niin se vain on. Mutta jos katsot vain hampaita ja repimistä, menetät sen, miten lehdet tanssivat tuulessa. Miten valo suodattuu oksien läpi juuri sillä tavalla. Miten nauru kuulostaa, kun olet unohtanut pelätä.

Tässä hän nyt on, tämä Punahilkka. Arpinen ja ommeltu, pehmeä ja surullinen. Muistutus, jos haluat ottaa hänet, jatkaa kävelyä. Rakastaa polkua sellaisena kuin se on. Istua mummon kanssa niin kauan kuin voit. Ja puhua ystävällisesti, jopa sudelle.

Sillä tarina saattaa loppua... mutta kertomus, lapseni, kertomus jatkuu.

1x Punahilkka-jänis (28cm päästä varpaisiin)

1x Kantokassi, koko 40x37cm

1x Sudenpää-kukkaro (14cm korkea)

1x Pikku luu (7,5cm pitkä)